Land Ahoy! {{ clock }}
README.md LA!
Luovan kasvun toimisto

Creative as hell. Commercially accountable.

Luova toimisto ja kasvutiimi samassa veneessä. Growthland × Kram INK.

Useimmat yritykset tavoittelevat asiakkaita. Harvempi onnistuu saamaan faneja. Fani muistaa yrityksen myös silloin, kun ei ole ostamassa. Hän suosittelee ilman, että pyydetään. Tällainen suhde ei synny vahingossa, eikä sitä saavuteta pelkällä julkaisumäärällä.

Tekoäly moninkertaisti sisältöjen määrän. Yleisöä se ei moninkertaistanut: ihmisillä on silti yhä sama määrä aikaa ja huomiota. Tällä hetkellä kilpailu huomiosta käy kovempana kuin koskaan.

Siksi luovuudesta tuli kaupallinen kysymys. Siitä ajatuksesta syntyi Growthlandin ja Kram INK:n yhteinen Land Ahoy! Luova ja kaupallinen tiimi samassa veneessä: etsimme asiakkaillemme tapoja kasvaa, tulla nähdyksi ja jäädä mieleen.

Inspiroi Nurturoi Konvertoi · kaikki mitattavaa
Varaa tapaaminen
Spektri !
Yksi jana kahden eri osaston sijaan.
LuovuusKasvu
{{ mixSplit }} {{ mixTitle }}
!{{ mi.t }}
Sama tiimi, sama data, sama mittaristo. Liuku siirtää painopistettä tarpeidenne mukaan.
Kompassi !
Kaupallinen kompassi · ensimmäiset 5 viikkoa

Kompassi kuvaa kasvutiimin ensimmäisen viiden viikon kaupallisen suunnan selvittämistä. Se sisältyy jokaiseen kasvutiimin koneistoon ilman lisämaksua.

1Digiauditointi: missä olette nyt, mustaa valkoisella
2Noin 5 prospektihaastattelua: mitä markkina oikeasti ajattelee
3Nykyasiakashaastattelut: miksi teiltä ostetaan
4Digikyvykkyysanalyysi: mitä koneisto vaatii toimiakseen
5Lähtötason mittarit: kaikki tuleva verrataan tähän
Sitoutumismalli 12 kuukauden kaari, sitoutuminen 3 kuukautta kerrallaan. Päätöspisteet kuukausina 3 ja 6. Hinta laskee matkan varrella. Aloitusmaksua ei ole. Alussa tehdään eniten rakennustyötä. Mitä pidemmälle koneisto kehittyy, sitä edullisemmaksi se teille muuttuu.
mita-sisaltyy.md LA!
Hinnat mita-sisaltyy.md
Kasvutiimi · mitä sisältyy

Selkeä kuva siitä, mitä saatte.

Valitse koneiston koko, lisää äänet ja halutessasi kartoituskeskustelut. Kompassi, raportointi ja miehistö tulevat mukana joka tasolla.

Mitä kukin taso sisältää
{{ t.nimi }} {{ t.hinta }} /kk {{ t.kuvaus }}
{{ L.nimi }}{{ L.lause }}
{{ R.nimi }}{{ R.kuvaus }}
{{ c.vahva }} {{ c.arvo }} {{ p.vahva }}{{ p.arvo }}
Koneisto · valitse taso
{{ ms_kortti.nimi }} {{ ms_kortti.hinta }} /kk {{ ms_kortti.kuvaus }}
{{ r.nimi }} {{ r.pieni }}{{ r.arvo }}
{{ L.nimi }}{{ L.lause }}
{{ R.nimi }}{{ R.kuvaus }}
{{ p.vahva }}{{ p.arvo }}
{{ c.vahva }}{{ c.arvo }}

Mitä yksi yksikkö tarkoittaa

{{ y.label }} {{ y.lause }} {{ y.rivi }}
Viihdeformaatit hinnoitellaan aina erikseen.
tyokalupakki.md LA!
Hinnat tyokalupakki.md
Työkalupakki

Millä koneisto pyörii.

Vaihdamme työkalun, kun löydämme paremman. Tekemisen tapa ei vaihdu.

{{ T.kategoria }}{{ T.kuvaus }}
{{ t.nimi }}
Kasvulaskuri.app LA!
Hinnat Kasvulaskuri.app
1 · Koneisto Löytää oikeat yritykset ja avaa keskustelut.
Jokaiselle segmentille tehdään kaupallinen tarina, haetaan oikeat päättäjät ja tehdään kohdennetut lähestymiset.
Lisäsegmentit · {{ segHinta }}/kk · max {{ segMax }}
{{ segN }}
Lähettävät henkilöt · +{{ lahHinta }}/kk/hlö · max {{ lahMax }}
{{ lahN }}
Lähettävä henkilö: Valittu ihminen, jonka nimissä viestit lähtevät. Vastaanottaja löytää hänet LinkedInistä ja voi vastata hänelle suoraan.
2 · Ääni Muuttaa asiantuntijoidenne ajatukset julkaistaviksi sisällöiksi.
Henkilöitä ohjelmassa · {{ aaniYks }} · max {{ aaniMax }}
{{ aaniN }}
Hoidamme työn suunnittelusta julkaisuun. Teidän osuutenne on tulla haastatteluun tai kuvauksiin ja tarkistaa sisällöt.
3 · Kartoituskeskustelut · kuukausittain Otamme yhteyttä, kartoitamme tarpeet ja pidämme liidit lämpiminä silloin, kun oma aikanne ei riitä.
{{ kk7 }} /kk · tasainen hinta kuukaudesta 7 alkaen
kk 1–3 · {{ kk13 }}/kkkk 4–6 · {{ kk46 }}/kkkk 7 → · {{ kk7 }}/kk
Hinta on alussa korkeampi, koska suurin osa käynnistystyöstä tehdään ensimmäisinä kuukausina: segmentit, tarinat, listat ja työkalut rakennetaan kuntoon. Kun koneisto pyörii, työ kevenee, joten hinta laskee portaittain ja asettuu tasolleen kuukaudesta 7 alkaen.
Saatte koko miehistön käyttöönne edullisemmin kuin palkkaamalla kokeneen tekijän sivukuluineen.
Miehistö !

Yksi laiva, yksi miehistö. Ei tittelien taakse piiloutumista, vaan samat ihmiset ideoivat, tuottavat ja mittaavat. Jokaisella on oma (hieman mahtipontinen) korttinsa, jonka kääntöpuolella kerrotaan myös, missä voisi parantaa.

{{ hlo.nimi }} {{ hlo.nimi }}
Neljä tehtävää samassa miehistössä.
Tähystäjä · The Lookout huomaa mahdollisuudet horisontissa ja avaa uusia kaupallisia keskusteluja.
Pursimies · The Quartermaster pitää operaation liikkeessä ja kertoo, missä mennään, miksi ja mitä tapahtuu seuraavaksi.
Master Primus tuo mukaan erityisosaamisen silloin, kun se auttaa saavuttamaan tavoitteen.
Miehistö · The Crew tuo ne taidot, joita tehtävä vaatii: strategia, luova työ, sisällöt, myynti, teknologia, data ja tuotanto.

Sama ihminen voi hoitaa eri tehtäviä eri operaatioissa. Kokoamme miehistön aina työn mukaan.

Teillä on aina yksi yhteyshenkilö, joka tietää, missä mennään. Hänelle voi soittaa myös silloin, kun asia on vielä kesken, ja hän pysyy mukana koko matkan.

{{ kortti.otsikko }} !
{{ kortti.laskuri }} napauta korttia · se kääntyy
{{ kortti.nimi }}
{{ kortti.rooliRivi }}
Land Ahoy!
{{ kortti.kuvaAlt }}
{{ kortti.motto }}
{{ k.nimi }}
{{ k.arvo }}
Miehistökortti {{ kortti.numero }} / {{ kortti.yhteensa }} käännä, niin näet millainen olen töissä →
{{ kortti.nimi }}
{{ kortti.rooliRivi }}
Land Ahoy!
{{ kortti.kuvaus }}
millainen töissä
{{ a.vasen }}
{{ a.oikea }}
erikoisliike
{{ kortti.erikoisliike }}
heikkous
{{ kortti.heikkous }}
Miehistökortti {{ kortti.numero }} / {{ kortti.yhteensa }} ← takaisin etupuolelle
Tuotannot !
Tuotannot
Rakennamme podcasteista medioita.
Yritys ja Erehdys
Maton ja Tumen Keikkabussi Podcast
Tyhmä Työ -podi

Podcast on formaatti. Hyvä ohjelma antaa yleisölle syyn palata: tuttuja ihmisiä, kiinnostavia aiheita ja ajatuksia, joista jää jotain käteen.

Olemme rakentaneet kolme ohjelmaa eri aihepiireihin. Niistä näkee, miten teemme työtä ja millaista huomiota osaamme ansaita myös silloin, kun yksittäistä katselukertaa ei ole ostettu mainosrahalla.

Ohjelmiamme voi seurata maksutta Spotifyssa, YouTubessa ja valituissa sosiaalisen median kanavissa. Avoimessa mediassa jokainen uusi jakso joutuu ansaitsemaan yleisönsä uudelleen. Siksi pidämme ohjelman ihmisille helposti saatavilla.

Tämä on pitkää peliä

Asiakkaamme tarvitsevat sekä keskusteluja nyt että tunnettuutta myöhempää ostopäätöstä varten. Lyhyt peli tukee tämän päivän myyntiä. Pitkä peli auttaa jäämään mieleen.

Oman median hyödyt näkyvät kolmessa asiassa.

Se tavoittaa ihmisen toisessa tilanteessa.
Työpäivän aikana viestinne kilpailee muiden työviestien kanssa. Kotimatkalla kuunneltava ohjelma kilpailee ihmisen vapaa-ajasta. Sinne pääsee tekemällä jotain, minkä hän haluaa itse laittaa päälle. Kun tarve myöhemmin herää, yrityksenne voi olla hänelle jo tuttu.
Jakso elää julkaisupäivää pidempään.
Mainoskampanja päättyy, kun näyttökerrat loppuvat. Hyvä jakso voi löytyä haulla kuukausia myöhemmin, ja uusi kuulija saattaa jatkaa myös vanhempiin jaksoihin. Sisältökirjasto kasvaa jokaisen julkaisun myötä.
Yleisö kasvaa vähitellen.
Oma media harvoin tuottaa liikettä ensimmäisellä viikolla. Sen arvo rakentuu ajan myötä, kun ihmiset oppivat palaamaan ohjelman pariin. Jos tavoitteena ovat keskustelut heti, käytämme siihen muita kasvutiimin keinoja.
Miksi juuri nyt

Ohjelman tuotanto on aiempaa helpompaa ja edullisempaa. Kamerat, editointi ja jakelu ovat monen ulottuvilla, ja tekoäly voi hoitaa osan rutiineista. Aloittaminen onnistuu pienemmällä panostuksella kuin viisi vuotta sitten.

Yleisön huomio on silti entistä tiukemmassa. Kun ohjelman voi tehdä melkein kuka tahansa, uusi ohjelma tarvitsee erityisen hyvän syyn tulla katsotuksi. Sisältöä on paljon, mutta ihmisten aika on rajallinen.

Tekninen tuotanto ei yksin riitä. Ohjelman pitää antaa syy palata seuraavan jakson pariin. Se vaatii konseptointia, kiinnostavia keskusteluja ja ymmärrystä yleisöstä.

Teemme ohjelmia myös itse. Olemme päässeet kokeilemaan käytännössä, mikä saa ihmiset palaamaan ja mikä jää yhden jakson varaan.

Kolme rakentamaamme ohjelmaa
Yritys ja Erehdys
yrittäjyys ja bisnes
Yritys ja Erehdys

Yrittäjyydestä ilman silottelua. Mikael Hugg ja Saara Vehoniemi kutsuvat studioon ihmisiä, joille on ehtinyt tapahtua jotain, ja kysyvät asioita, joista yleensä puhutaan vasta mikrofonien sulkemisen jälkeen.

Uusi jakso ilmestyy joka keskiviikko. Kuulijoissa on työikäisiä suomalaisia, jotka tekevät päätöksiä myös töissä. Heitä moni kumppanimme tavoittelee arjessa.

Maton ja Tumen Keikkabussi Podcast
keikkaelämä
Keikkabussi Podcast

Maton ja Tumen podcast keikkaelämän tarinoista. Muusikot, näyttelijät ja muut keikkatyöläiset kertovat hurjimmista reissuistaan ja pisimmistä pistokeikoistaan. Juontajina ovat Mato Valtonen ja Tume Uusitalo.

Keikkabussi tavoittaa myös keski-ikäisiä suomalaisia miehiä, joiden huomiosta moni mainostaja kilpailee. Heille kannattaa tehdä ohjelma, jonka he haluavat kuunnella omasta tahdostaan.

Tyhmä Työ -podi
työelämä
Tyhmä Työ

Viihteellinen ja asiantunteva podcast työelämästä. Aiheita käsitellään rehellisesti ja ratkaisuja etsien.

Juontajina ovat Saana Rossi, Marjo Rantanen ja Johanna Huhtamäki. Kolme työelämän tekijää, joilla on tutkittua tietoa ja taito puhua siitä kiinnostavasti. Ohjelma puhuttelee HR:n, johdon ja muiden työelämästä kiinnostuneiden yleisöjä.

Yleisöluvut, sitoutumisdata ja alustakohtaiset raportit saa pyytämällä. Päivitämme ne erikseen, koska luvut muuttuvat nopeasti.

Tehdäänkö teillekin oma?
Oma ohjelma

Rakennamme oman ohjelman alusta asti: konseptin, juontajat, tuotannon, jakelun ja yleisön. Ohjelma kuuluu teille ja voi kasvaa ajan myötä. Tämä vaatii eniten panostusta, mutta lopputuloksena omistatte oman median.

Rajattu sarja

Yksi teema, kymmenen jaksoa, selkeä alku ja loppu. Sarja on jatkuvaa ohjelmaa kevyempi sitoumus ja helpompi sovittaa rajattuun budjettiin.

Kumppanuus olemassa olevaan

Nopein tapa tavoittaa valmis yleisö on tulla mukaan olemassa olevaan ohjelmaan. Kumppanuus voi olla mainospaikka, näkyvyys ohjelmassa tai luonteva rooli sisällössä. Kysy lisää vaihtoehdoista.

Teidän asiantuntijanne kameran eteen

Sama studio palvelee myös silloin, kun oma ohjelma tuntuu vielä liian suurelta hankkeelta. Kuvaamme asiantuntijanne kanssa kuukauden materiaalit kolmessa tunnissa.

Näin homma etenee
Juttelemme tunnin tavoitteistanne ja yleisöstänne.
Teemme kirjallisen ehdotuksen, jossa näkyvät konsepti, toteutus, näkyvyys, tuotokset ja hinta.
Tuotamme ohjelman: käsikirjoitamme, kuvaamme, editoimme ja julkaisemme.
Raportoimme toteutuneet luvut selkeästi.
Sama studio

Kaikki kolme ohjelmaa kuvataan studiossamme Helsingin Tallberginkadulla. Siellä voimme kuvata myös teidän ohjelmanne.

Palvelut !
Pikakuvakkeet
Mikä kasvutiimi on !
Palvelut
Mikä kasvutiimi on

Kasvutiimi kootaan sen mukaan, mitä tehtävä vaatii. Miehistöön voi kuulua kaupallisen suunnan, luovan työn, sisällön, myynnin, verkkosivujen ja datan osaajia. Valitsemme työkalut ja tekijät tilanteen mukaan, joten teidän ei tarvitse ostaa koko pakettia varmuuden vuoksi.

Kasvutiimi pelaa kahta peliä yhtä aikaa, ja siinä on koko idea. Luovat ideat tekevät teistä muistettavia. Kaupallinen työ vie keskustelut eteenpäin.

Pitkä peli
tuottaa teille faneja. Teemme esimerkiksi myyntiä tukevia sisältösarjoja, konseptoituja podcasteja ja lyhytvideoita, joissa omat ihmisenne pääsevät ääneen. Kirjoitamme asiantuntijoidenne ajatuksista sisältöjä relevanteimpiin medioihin. Ihmisiä on kiinnostavampi seurata kuin Y-tunnuksia.

Ostoikkuna aukeaa harvakseltaan. Silloin mieleen tulee yritys, johon on ehtinyt tutustua jo aiemmin. Sitä paikkaa on vaikea ostaa itselleen juuri sillä viikolla, kun asiakkaan tarve herää.

Lyhyt peli
pitää teidät kiinni unelma-asiakkaidenne arjessa. Lähestymme heitä harkiten, soitamme, viestitämme ja ennen kaikkea kuuntelemme. Hyvä myyntikeskustelu alkaa uteliaisuudesta: kysymyksestä, johon haluaa oikeasti kuulla vastauksen.

Näistä keskusteluista syntyy tietoa, liidejä, tapaamisia, tarjouksia ja lopulta kauppaa. Vastaanottaja saa samalla asiallisen ja hänelle merkityksellisen yhteydenoton ilman, että hän kokee olevansa geneerisen myynti- ja markkinointikoneiston uhri.

Yksi jana kahden eri osaston sijaan.

Sama tiimi, sama data, sama mittaristo. Liuku siirtää painopistettä tarpeidenne mukaan.

Spektrissä voitte kokeilla, kuinka paljon kasvutiimissänne olisi luovaa tekemistä ja kuinka paljon koneistoa.

Sanotaan suoraan: lyhyt peli voi tuottaa liikettä jo ensimmäisten viikkojen aikana. Maineen rakentaminen vie kauemmin, eikä faneja osteta yhdessä kvartaalissa. Jos etsitte vain pikavoittoja maineen kustannuksella, emme ehkä ole oikea kumppani. Jos haluatte kaupan lisäksi rakentaa mainetta ja saada ajan myötä fanejakin, varataan luotaus.

Kalusto !
Palvelut
Kalusto: työvälineemme

Mitä kalustoon kuuluu. Kokoamme kasvutiimille sopivat työkalut. Valitsemme ne tilanteen mukaan, joten ette maksa ylimääräisestä. Me hoidamme niiden käytön ja ylläpidon, eli teidän ei tarvitse opetella niiden käyttöä.

Kissa, joka on nostettava nykyään pöydälle.

Käytämme tekoälyä ja automatisoimme rutiineja. Se ei ole enää myyntiargumentti, vaan työn perustaso. Ajattelu, harkinta ja kyky ymmärtää toista ihmistä kuuluvat edelleen tekijöille. Suhtaudumme tähän vakavasti, koska geneerinen markkinointi ja myynti on rikos asiakkaan huomiota kohtaan.

Meillä autopilotti ei ohjaa asiakkaan laivaa. Fiksut työkalut pidämme aina mukana.
Sharp ideas deserve sharp tools.
Sisältöstudio !
Sisältöstudio
Paras sisältönne istuu tällä hetkellä palaverissa

Se on asiantuntijoidenne päässä, asiakaskäynneillä ja kahvipöydissä.

Arjen työssä hyvät ajatukset jäävät helposti sanomatta julkisesti. Asiantuntijalla on oma työnsä tehtävänä, ja sisällöntuotannolle ei vain jää aikaa kalenteriin. Julkaisuja syntyy ehkä kerran kvartaalissa, silloinkin hieman väkinäisesti.

Me käännämme asetelman. Asiantuntijanne tulevat studiollemme ja puhuvat aiheista, jotka tuntevat. Käsikirjoitusta ei tarvitse opetella ulkoa eikä kalvoja valmistella. Teidän ihmisiltänne se vaatii kolme tuntia kuukaudessa.

Me järjestämme studiohetken ja hoidamme sisällöntuotannon sen ympärillä. Me hoidamme kuvauksen jälkeen videot, tekstit ja julkaisut sovittuihin kanaviin.

Yhdestä studiohetkestä syntyy:
4–6valmista videota
10julkaistua sisältöä teidän ihmistenne nimissä
jakelu valittuihin kanaviin
Teidän ihmisenne, teidän äänenne

Asiantuntijanne nimissä julkaistava sisältö kirjoitetaan hänen äänellään. Se on meille tärkeä osa työn laatua.

Jos teksti kuulostaa mainostoimiston kirjoittamalta, koko homman idea kaatuu. Lukija huomaa helposti, milloin asiantuntijan oma ääni on kadonnut tekstistä.

Autamme asiantuntijoitanne kertomaan ääneen sen, minkä he jo osaavat.

Missä kuvataan.
THIS IS WHERE THE MAGIC HAPPENS

*Neljä kameraa, hyvä kysymyslista ja kolme tuntia aikaanne.

Studio sijaitsee Helsingissä, Tallberginkatu 2B.

Samassa studiossa tehdään viihdeformaatteja ja teollisuusyritysten asiantuntijavideoita. Siellä on kuvattu esimerkiksi Keikkabussi Podcastia, Tyhmää Työtä sekä Yritys ja Erehdystä.

Kokemus näkyy myös asiakkaidemme kuvauksissa. Kun osaamme tehdä studiolaatuisen podcastin, osaamme auttaa myös laatupäällikköänne kertomaan omasta työstään tavalla, jota haluaa katsoa.

Kuvaus onnistuu kolmella tavalla:

Studiolla

Paras kuvausjälki ja nopein toteutus. Kolmessa tunnissa saamme kuukauden materiaalin talteen.

Teidän tiloissanne

Tulemme paikalle, kun kuvattavia on monta tai yhteistä studioaikaa on vaikea löytää.

Etänä

Etähaastattelu sopii parhaiten tekstisisältöihin. Videon laatu jää yleensä studiokuvausta heikommaksi.

Näin se tapahtuu
Aiheiden valinta.Selvitämme, mistä asiantuntijanne osaavat kertoa ja mitä heidän asiakkaansa haluavat tietää.
Kolme tuntia studiolla.Me kysymme, he vastaavat omin sanoin.
Sisältöjen teko.Leikkaamme videot, kirjoitamme tekstit ja valmistelemme kuvat sekä julkaisuaikataulun.
Julkaisu ja seuranta.Katsomme, mitä yleisö katsoi, mikä toimi ja mistä puhutaan ensi kuussa.

Neljäs vaihe on käytännönläheistä seurantaa. Sen ansiosta sisältö kehittyy kuukausi kuukaudelta.

Mitä se maksaa
{{ studioHinta }}/kk

Kiinteä kuukausihinta ilman aloitusmaksua.

Jos mietitte laajempaa kokonaisuutta myyntikoneistolla ja kartoituskeskusteluilla, Kasvulaskuri avaa hinnan komponentti kerrallaan.

Kenelle

Yritykselle, jonka asiantuntemus ansaitsisi enemmän näkyvyyttä. Yhteyshenkilö voi olla markkinoinnista tai viestinnästä vastaava, HR:n työnantajamielikuvasta huolehtiva tai pienemmän yrityksen toimitusjohtaja.

Kevyempi aloitus kuin koko kasvutiimi. Monelle se on ensimmäinen askel.

Kulttuuri !
Kulttuuri
The Articles of Ahoy

Säännöt, jotka kirjoitimme itse

Merirosvomiehistöt sopivat usein tarkasti omista säännöistään. He jakoivat vastuut, valitsivat johtajansa ja päättivät, miten matkan tuotot jaetaan. Moni kirjasi kaiken muistiin.

Pidämme siitä ajatuksesta.

Kirjoitamme omat sääntömme ja uskallamme muuttaa niitä, kun löydämme paremman tavan toimia.

Näistä säännöistä näkee, millaista työtä haluamme tehdä yhdessä. Niiden arvo punnitaan tavallisina työpäivinä.

Jos harkitset meitä kumppaniksi, näet tästä myös, miten toimimme silloin, kun projektissa tulee vaikea paikka. Siitä kannattaa puhua jo ennen ensimmäistä tarjousta.

Article IEarn attention

Kukaan ei ole meille klikkausta tai vastausta velkaa. Kun pyydämme toisen aikaa, tarjoamme hänelle jotakin sen arvoista.

Make something worth shouting AHOY about.
Article IIHoist your colours

Jos näytät, kuulostat ja toimit kuten kaikki muut, sinua on vaikea muistaa. Hyvä brändi tekee yrityksestä tunnistettavan.

Sama pätee ihmisiin. Saat tuoda tänne oman tapasi tehdä töitä, vahvuutesi ja outoutesi.

Find your flag. Then hoist the damn thing.
Article IIICreativity must move something

Hyvä idea muuttaa jotain: ajatusta, tunnetta, keskustelua, muistijälkeä tai liiketoimintaa. Joskus vaikutus näkyy heti, joskus se kertyy pitkän ajan kuluessa.

Creativity without movement is decoration.
Article IVAlways against the corporate autopilot

Autopilotti syntyy kiireessä. Kampanja tehdään taas syksyllä, koska se tehtiin viime syksynäkin. Kalenteri määrää suunnan, ellei kukaan pysähdy kysymään miksi.

Autopilotilla näyttää kiireiseltä. Kalenteri ja CRM täyttyvät, vaikka tulokset eivät liiku.

Activity for activity's sake walks the plank.
Article VSales starts with curiosity

Hyvä myyjä kysyy ja kuuntelee ennen kuin tarjoaa ratkaisua. Hän yrittää selvittää, mikä asiakkaan tilanteessa on totta. Keskustelusta voi syntyä kauppa, uusi tapaaminen tai rehellinen toteamus siitä, ettei yhteistyö sovi juuri nyt.

Sales without curiosity is harassment.
Article VIQuestion the captain

Titteli ei tee ajatuksesta oikeaa. Perustaja voi erehtyä, asiakas voi erehtyä, ja joskus uusi miehistön jäsen huomaa ensimmäisenä, että olemme menossa karille.

Erimielisyyttä saa käsitellä kunnolla. Lopulta päätös on silti tehtävä, ja sen jälkeen koko miehistö vie sitä eteenpäin.

You're not paid to nod. You're paid to think.
Article VIIKeep your weapons ready

Loistavasta ideasta on hyötyä vasta, kun se pystytään toteuttamaan. Yritys antaa miehistölle työkalut, ja miehistö opettelee käyttämään niitä.

Tärkein työkalu kulkee korvien välissä. Terävät ideat syntyvät, kun ihmiset seuraavat maailmaa myös oman alansa ulkopuolella.

Sharp ideas deserve sharp tools.
Article VIIIShare the loot

Kun laiva voittaa, miehistön pitää päästä osalliseksi. Jaamme tiedon, kunnian ja vastuun. Kun voimme, jaamme myös tuoton. Tietoa ei tarvitse pantata oman aseman turvaamiseksi.

This crew wins together.
Article IXBe one of the good ones

Voimme olla kunnianhimoisia ja silti kohdella ihmisiä hyvin. Saamme olla vahvasti eri mieltä, haastaa asiakasta ja sanoa paskapuheen paskapuheeksi. Ihmistä ei kuitenkaan nolata ajatuksen takia.

Kindness and ambition belong in the same crew. Rebel against the system. Treat people well.
Article XIf it's boring, fix it

Kaikki tehtävät eivät ole hauskoja. Jonkun pitää välillä päivittää CRM. Sillä työllä on tarkoitus: pitää asiat kunnossa, jotta asiakkaalle näkyvä lopputulos on kiinnostava ja toimiva.

Generic marketing is a crime against attention.
Article XIOnly do cool stuff

Tämä sääntö koskee myös sitä työtä, jonka tekeminen tuntuu välillä puuduttavalta.

Siisti lopputulos vaatii valmistautumista, seurantaa, dokumentointia, laadunvarmistusta ja joskus viidennen version. Usein juuri tuo näkymätön työ tekee ideasta toteutuskelpoisen.

Only do cool stuff. And do the boring work required to make it work.
Mitä täällä ei hyväksytä

Lupaamme vapautta, luottamusta, vastuuta ja tilaa olla oma itsensä. Siksi sanomme yhtä selvästi myös sen, mitä emme hyväksy.

Valehtelu asiakkaalle tai toisillemme.Kaunistelu on valehtelun hitaampi muoto.
Ongelman piilottelu, kunnes se tulee kalliiksi.Virheitä sattuu, mutta niistä pitää kertoa ajoissa.
Toisen työn ottaminen omiin nimiin.Jaamme myös kunnian.
Ihmisten huono kohtelu suoruuden varjolla.Saat sanoa ideaa huonoksi. Ihmistä et.
Sellaisen lupaaminen asiakkaalle, mihin miehistö ei pysty.Kauppa, jonka toimitus pettää, jää velaksi.

Näihin puututaan heti. Muista asioista voidaan keskustella.

Mitä tapahtuu kun joku mokaa

Joku mokaa varmasti, koska kokeilemme asioita, joita emme ole tehneet ennen. Silloin katsomme, mitä tapahtui ja miten vastaava tilanne vältetään jatkossa.

Aloitamme syyn selvittämisestä. Puuttuiko tieto tai aika? Oliko prosessi rikki? Ymmärsikö joku toimeksiannon toisin? Tarkoitus on korjata olosuhteet ja oma toimintamme.

Kun käsittelemme mokan, käymme läpi neljä asiaa: mitä tapahtui, mikä oli oma analyysini, miksi päädyin siihen ja mitä tästä opimme. Erityisesti kolmas kohta kannattaa sanoa ääneen. Päättelyketjusta oppii usein enemmän kuin itse lopputuloksesta.

Yksi periaate on vielä tärkeä:

Mokaamista suurempi synti on jättää kokeilematta.

Kokeilematta jäänyt idea katoaa helposti huomaamatta. Sen mahdollisuuksia ei voi arvioida jälkikäteen eikä siitä kerry oppia.

Kolme kysymystä

Kaiken mitä teemme, pitää kestää kolme kysymystä.

Did it make someone care?Ansaitsimmeko huomion? Mikä sai ihmisen pysähtymään?
Did it make something move?Syntyikö keskustelu, vastaus, päätös, kauppa tai vahvempi muistijälki?
Were you proud of it?Laittaisitko nimesi työhön? Olisitko siitä ylpeä vielä silloin, kun joku toinen käyttää sitä?

Jos yksi näistä ei täyty, työ ei ole valmis.

There will be dragons

Vanhoihin karttoihin piirrettiin merihirviöitä tuntemattomille vesille. Merkintä kertoi, että joku oli vielä purjehtimatta sinne.

Me olemme usein juuri siinä kohdassa karttaa. Yleensä asiakaskin on kyydissä.

Asiakas kutsuu meidät mukaan silloin, kun tuttu reitti ei enää vie kasvun luo. Yhdessä etsimme uusia tapoja tavoittaa ihmiset ja tehdä jotain muistettavaa.

There will be dragons. Sail anyway.
Saari

Meillä on päämäärä, joka kuulostaa tahallaan vähän naurettavalta: oma saari.

Saari merkitsee meille riippumattomuutta. Haluamme voida valita työn, tekijät ja asiakkaat harkiten, rahoittaa kunnianhimoisia ideoita ja jakaa onnistumiset miehistön kanssa. Rakennamme yritystä, jolla on varaa kieltäytyä huonosta diilistä.

Saaren tarkka muoto selviää matkan varrella. Siksi tätä on kiinnostavaa tehdä.

Tämä ei ole valmis tarina

Hahmot, laiva ja saari muuttuvat vielä. Niin muuttuu Land Ahoy!kin.

Teemme tätä tarinaa yhdessä.

We are writing this story together.

Jos haluat tehdä töitä meidän kanssamme:

Jos haluat tehdä töitä meillä:

Erikoisoperaatiot !
Palvelut
Erikoisoperaatiot

Joskus erikoisprojekti tarvitsee omat tekijänsä.

Aina ei ole kyse siitä, että kaikki pitäisi rakentaa uusiksi. Usein yksi asia nakertaa taustalla: sivusto kerää kävijöitä ilman yhteydenottoja, myyntiprosessi seuraa myyjän ajattelua ostajan sijasta tai markkinointi ja myynti kertovat asiakkaalle eri tarinaa.

Tällaisen työn voi hoitaa rajattuna projektina. Kokoamme oikeat ihmiset muutamaksi kuukaudeksi ja luovutamme tuloksen teidän käyttöönne.

Kasvutiimi on jatkuva miehistö. Tämä on operaatio, jolla on alku ja loppu.

If it's boring, fix it.
Milloin erikoisoperaatiosta voisi olla hyötyä?
Kun ette oikein tiedä mihin suuntaan soutaa

Talossa aistitaan, että jotain pitäisi tehdä toisin, mutta suunta on vielä epäselvä. Kun päätöksen tueksi ei ehditä kerätä tietoa, arki jatkuu entiseen tapaan. Tämä on yleinen tilanne: kysymyksen äärelle pysähtymiseen ei vain ole löytynyt aikaa.

Aloitamme pysähtymällä. Selvitämme, mistä kauppa nykyisin syntyy, mitä markkina kertoo ja mikä estää kasvua. Lopuksi saatte suunnan, jonka voi viedä johtoryhmään. Päätätte itse toteutuksesta.

Kun sivustonne ei saa aikaan liikettä

Sivusto voi olla kaunis ja melko uusi. Silti kävijä saattaa käydä, katsoa ja lähteä. Uusi ulkoasu auttaa vasta, kun sivusto kertoo selkeästi, miksi asiakkaan kannattaisi valita teidät. Sen pitää myös antaa kävijälle jotain tehtävää: selkeä seuraava askel, johon tarttua silloin kun kiinnostus herää.

Kun myyntiprosessi on rakennettu väärin päin

Moni myyntiprosessi noudattaa sitä järjestystä, jossa myyjä haluaa kysyä asioita. Ostajalla voi olla mielessään aivan toinen järjestys. Kun rakennamme keskustelun asiakkaan tarpeista käsin, tulee kuulustelusta keskustelu.

Kun markkinointi ja myynti puhuvat eri kieltä

Markkinointi rakentaa viestin, jota myynti ei käytä. Myynti kertoo tarinaa, jota markkinointi ei tue. Asiakas kuulee kaksi eri versiota samasta yrityksestä. Yhteinen viesti syntyy, kun molemmat tiimit pääsevät saman pöydän ääreen.

Kun yritys tunnetaan, mutta se ei jää mieleen

Rakennamme brändin, konseptin tai kampanjan, jonka avulla teidät myös tunnistetaan. Pelkkä asiallinen yleisilme tekee yrityksestä helposti vaihdettavan.

Jos tarvitsette pelkän visuaalisen ilmeen, hyvä suunnittelutoimisto voi olla sopivampi valinta. Meidät kannattaa kutsua mukaan, kun tavoitteena on auttaa myös liiketoimintaa eteenpäin.

Miksi kokoamme erikoisoperaatioon kokeneet tekijät

Kolmen kuukauden projektissa alkuun on päästävä nopeasti. Harha-askel maksaa aikaa ja voi tehdä seuraavasta päätöksestä vaikeamman perustella johtoryhmälle.

Siksi valitsemme operaatioon ihmiset, joiden osaamista tehtävä oikeasti vaatii. Miehistö kootaan työtä varten ja vapautetaan, kun työ on valmis.

Miehistöllämme on yhteensä yli sata vuotta kaupallista kokemusta.

Tiedämme, miten kuluneelta tuo lause kuulostaa. Tällä kertaa kokemus on kuitenkin käytännön asia: joukossa on myynnin, markkinoinnin, luovan työn, tuotannon ja datan tekijöitä. Olemme työskennelleet pienissä ja suurissa yrityksissä, rakentaneet omia yrityksiä ja nähneet myös, missä projektit tavallisesti kompastuvat.

Näin se etenee
Keskustelemme tunnin.Mikä on rikki, mitä pitäisi saada aikaan ja mistä arvelette tilanteen johtuvan?
Teemme kirjallisen ehdotuksen.Kerromme työn sisällön, tekijät, aikataulun ja hinnan.
Kokoamme tehtävään sopivan miehistön.
Toteutamme työn ja kerromme lopuksi, mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä.Suositus voi tarkoittaa myös jatkoa ilman meitä.

Hinta määräytyy työn laajuuden mukaan, ja näette sen kirjallisessa ehdotuksessa.

Jos työ jatkuu projektin jälkeen

Joskus projekti näyttää, että taustalla oleva pulma on yksittäistä korjausta laajempi. Sivuston toiminta voi esimerkiksi paljastaa tarpeen muuttaa koko myyntitapaa.

Silloin voimme keskustella kasvutiimistä, jos jatkuvalle yhteistyölle on tarvetta. Teemme siitä oman ehdotuksensa.

PULLOPOSTI !
PULLOPOSTI v1.0 · KORKKI AUKI
> Kerro missä olette ja minne haluatte.
> Laita viesti: {{ posti }}
> Tai varaa sinulle sopiva aika:
Roskis !
kilpailija-analyysi.html
erilliset toimittajat.pdf · Kaksi kumppania, kaksi brieffiä, kaksi laskua, puolikas tulos. Siirretty roskikseen pysyvästi.
hylätyt nimet.txt · Kramland · Growthkram · Luova Kasvu Komitea · Synergia Deluxe · Sisältömoottori 3000. Olkaa hyvät.
aloitusmaksu.docx · Tiedosto on tyhjä. Niin on aloitusmaksukin: sitä ei ole.
Soitin !
Avaa YouTubessa
SALAINEN !
Top Secret
Operaatio Oma Saari
Suunnitelma oman saaritukikohdan hankkimiseksi. Säilytetty roskiksessa, koska kukaan ei koskaan katso roskikseen.
{{ k.alt }}{{ k.sat }}
{{ k.nimi }} + {{ k.plus }} − {{ k.miinus }}
1Vaihe 1: kasvatetaan asiakkaiden liiketoimintaa
2Vaihe 2: ???
3Vaihe 3: oma saari, tukikohta, sauna ja studio
Budjetti · aloitusmaksu: 0 €
Myynti
100 % klisee · 0 % häpeä
TARJOUS PÄÄTTYY: {{ webiAika }}
10X 🚀 LIIKEVAIHTO 10 PÄIVÄSSÄ* *Tulokset eivät ole tyypillisiä, eivätkä oikeastaan edes totta. 1
⏰ VAIN 3 PAIKKAA
JÄLJELLÄ!
Ilmoittautuneita: 1 (eli kouluttajan äiti) 2
BONUS! Ilmainen eBook: ”Kuinka selvitä, kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista” 3
dia {{ diaNro }} / 3
Liian hyvää ollakseen totta? Niin onkin. Me ei myydä salaisuuksia, me myydään tekemistä.
"En tiennyt mitä ostin, mutta liikevaihtomme 10X:si. Kiitos!"
Tyytyväinen Asiakas · CEO, Menestys Oy (henkilöä ei ole olemassa, kuten ei tuloksiakaan)
Liian hyvää ollakseen totta? Niin onkin. Me ei myydä salaisuuksia, me myydään tekemistä.
Pelit !
Kolme peliä. Ei mikromaksuja, ei mainoksia, ei mitään syytä olla pelaamatta työajalla.
VÄLIAIKA!UUSI Merirosvo-Saara tai -Riina jahtaa konferenssiväkeä keynote-tauoilla. Nappaa päättäjät, metsästä puhuja ja nappaa tapaaminen ennen kuin vartija nappaa sinut.
Ahoy Arcade Ohjaa huutomerkkiä saarisokkelossa, kerää pisteet ja väistä kolmea myyntigurua. Iso keltainen piste (Kaupallinen kompassi) kääntää pelin hetkeksi.
Merikäärme Merikäärme ui kermanvärisellä merellä, syö pisteitä ja kasvaa. Saaret ja oma häntä ovat kovia. Keltainen piste antaa lisäpisteet.
Ahoy Arcade Pisteet {{ pisteet }} Ennätys {{ hsA }} Elämät {{ elamat }}
Nuolinäppäimet tai pyyhkäisy · gurun kiinni jäädessä kuulet myyntipuheen
Merikäärme Pisteet {{ pisteet }} Ennätys {{ hsS }}
Nuolinäppäimet tai pyyhkäisy · vauhti kasvaa syödessä
VÄLIAIKA! Ennätys {{ hsV }}
Land Ahoy!